sunnuntai 26. huhtikuuta 2015

Meditaationeuleesta stressirievuksi

Viime aikaiset neulomukset eivät ole oikein sujuneet. Edellisen neuletakin kanssa meinasi mennä hermot ja lankakin nuhraantui jo ennen valmistumista. Tästä muka jotain oppineena päätin aloittaa joskus loppiaisena meditaationeuleen. Tarkoitus oli tehdä suoraa ja sileää neuletta, jota voi vain neuloa ajattelematta mitään ja edistymisenkin näkisi vain mittanauhan avulla.
 
Ajatus oli lupaava ja lankakin miellytti, ukkospilven sinistä merinon ja alpakan sekoitetta. (Kuvissa sininen on liian kirkas). Neuloessa kannattaisi kuitenkin myös ajatella ja ainakin laskea oikein. Ensimmäinen aloitus olisi tuottanut neuleen, jonka rinnanympärys olisi ollut n. 135 cm vaikka tähtäsin noin 95-100 cm mittaan. Purkamisen ja uudelleen aloituksen jälkeen menikin aika mukavasti, mutta pääntien aloitus meni taas 10 silmukkaa ohi keskikohdan. Talvihämärässä neuloessa en huomannut, että takakappaleessa näkyy selvä värinvaihdos, vaikka kaikki kerät olivat samaa värjäyserää. Alareuna pyrkii rullautumaan siinä olevasta aina oikein neuleesta huolimatta.
 
Hyviä puolia, neule on valmis ja vielä oikean kokoinen, väri miellyttää edelleen eikä lanka ole nuhraantunut. Pääntien reuna on kiva ja keskikohtakin oikealla paikalla. Työvoitto mutta meditaatiosta ei tietoakaan.
 
 

Neulepaita, oma malli, lanka Kauhavan Kangas-Aitan Inka, 50% merino-50% alpakka, puikot 4mm.
A sweater, own model, yarn  Kauhavan Kangas-Aitta Inka, 50% merino-50% alpaca, needles  4mm.







 
 
 
 
 
Mukavaa sunnuntain jatkoa.

perjantai 24. huhtikuuta 2015

Sammuneet värit

Aamulehden liitteessä oli pari viikkoa sitten Diagnoosi:Sisustusmanian Marian haastattelu ja hän mainitsi lempiväreikseen sammuneet värit. Jäin sitten pohdiskelemaan tätä sammuneen värin ajatusta ja kaivelin varastosta likaisen siniharmaata kudetta, joka ei ole oikein löytänyt paikkaansa. Kaveriksi vielä mustaa ja jotain lohenpunaista muistuttavaa kudetta ja  sitten vain testaamaan Ilmari -maton uudistettua versiota.
 
Omituinen värikombinaatio onnistui kyllä yli odotusten ja olen oikein tyytyväinen sekä väreihin, että Ilmari -maton uudisversioon. Vielä jäi mietityttämään olisiko parempi kutoa myös maton loppuun musta raita mutta nyt jätin maton selkeästi epäsymmetriseksi. Käytin maton myös "passikuvassa", alin kuva  (ei se peippo) on siis ammattilaisen ottama.
 
Malli.
A model.
 


Ilmari2.0-matto, 80 x 260 cm.
Ilmari2.0 rug, 80 x 260 cm.
 
 
 
 
 



räsymatto
Kuva: Jori Häll



 
 
Puolikuuta peipposesta eli lämmintä odotellessa.

tiistai 14. huhtikuuta 2015

Ruusunen

Vaihteeksi jotain hempeää, lempeää ja vähän romanttista. Samaan vanhaan Oskari -malliin keväistä väritystä. Idea lähti tällä kertaa vanhasta, ruusukuvioidusta rasiasta.

 

Inspiraatio, vanha ruusurasia.
An inspiration, old box with roses.

Malli.
A model.
 
 
 

räsymatto
Oskari -matto, 135 x 225 cm.
Oskari- rug, 135 x 225cm.












 
 
Päätän Oskari -mattojen variaatioiden esittelyn toistaiseksi tähän,  mutta 3.5. on taas Tampereella Designtori ja siellä voi nähdä nämäkin matot ihan livenä.

keskiviikko 1. huhtikuuta 2015

Takatalvi

Eilen aamulla herätessä oli maassa monta senttiä lunta, nyt vain märkää. Tätä näyttää jatkuvan ainakin pääsiäisen yli. Uusin valmistunut matto sopii tämän päivän väreihin, vaikka idea lähtikin kun auringonpimennyksestä ottamistani kuvista.
 
.


Inspiraatio, auringonpimennys 20.3. klo 13.04.
An inspiration , a solar eclipse March 20th 13.04 pm.

 

Malli.
A model.


 
räsymatto
Oskari -matto, 135 x 225cm.
Oskari -rug, 135 x 225 cm.



 
 
 
 
 
 
Hyvää pääsiäisen aikaa!