maanantai 28. syyskuuta 2015

Räp II

Keväällä valmistui Ilmari 2.0 -matto, jonka jälkikasvu nimesi Räp-matoksi. Nyt tein samasta matosta hieman vaaleamman version asiakkaalle. Mustan tilalle tummaa harmaata ja tumman harmaan tilalle keskiharmaata.
 
Syksyinen ja jotenkin jähmeä olotila, vähän niin karhulla kesällä Kolmårdenissa.
 
 
 

räsymatto
Matto asiakkaalle, 80 x150cm.
A custom-made rug, 80 x150cm.
 
 
 
 
Ei muuta kuin arkea päin.
 

keskiviikko 23. syyskuuta 2015

Värjäysjuttuja

Tämän kesän kasvivärjäyssaldo on jäämässä hyvin niukaksi. Alkukesän kylmä ja sateinen sää ei houkutellut värjäämään ulkona ja sitten kun kelit parani laittoi mies kesäkeittiön laajennoksen vauhtiin ja värjäyspaikkani oli poissa käytöstä. Sitten onkin ollut muuta puuhaa, eli maalaamista ja terassin rakentamista, joten käsityörintamalla ollut hyvin hiljaista.
 
Kesällä keräsin kuitenkin lupiininkukintoja, joilla värjäsin pari vyyhteä. Väristä tuli vaikeasti määriteltävä harmaa, joka taittaa valosta riippuen turkoosiin tai vihreään. Viime syksynä kerätyt ja talven pakastimessa olleet verihelttaseitikit antoivat puolestaan kauniin oranssiin menevän keltaisen sävyn. Alimmassa kuvassa sävyt ovat lähinnä todellisuutta ja mukana on myös viime kesänä kokenillillä värjätty vyyhti sekä uutta lehtikuusiterassilaudoitusta.





Lupiinilla värjätty 100% suomalainen villalanka.
Plant dyed (Lupinus polyphyllus)100% Finnish wool.


Veriheltaseitikillä värjätty 100% suomalainen villalanka.
Mushroom dyed (Cortinarius semisanguineus)100% Finnish wool.
 
 
 

Mukavaa keskiviikkoa.