keskiviikko 15. helmikuuta 2017

Taas niitä mustia

Kameran ja tietokoneen yhteistyö on viime aikoina pätkinyt, mutta tässä muutama puhelimella otettu kuva talven ompelutöistä.

Mustat takit on tehty villasekoiteneuloksesta, jota ostin viime kesänä Pärnun Abakhan-kangaskaupasta -70% alesta. Ensin oli tarkoitus tehdä pitempi versio hupulliseksi, mutta päädyin kuitenkin huputtomaan versioon, sillä tarvitsin takkia hautajaisiin mustan kotelomekon päälle.

Hupun olin kuitenkin ehtinyt jo leikata, joten se piti käyttää johonkin ja tein toisen hupparimaisemman version samalla kaavalla. Kangasta oli hieman niukasti jäljellä, joten käänteisiin laitoin harmaata keittovillaa vanhoista varastoista ja helmaan erillisen kappaleen, että sain riittävästi pituutta. Kaava on muokattu SK 3/2014 mallista 11. Muutama painonappi pitää vielä lisätä ja hupun nauhaan stopparit.

Sininen takki on tehty Marimakon neuloksesta ja kaavana on käytetty vanhaa villatakkia. Kaulus ei oikein onnistunut mutta huivilla asian voi onneksi korjata. Väri on oikeasti enemmän petroolinsininen ja kauniimpi kuin kuvassa.

Kaikki ompelukset ovat osoittauneet käytössä toimiviksi perusvaatteiksi.



Neulostakki 80% villaa-20% polyamidia, malli muokattu SK 3/2014 ohjeesta 11.
Jersey cardigan 80% wool-20% polyamide.







Mukavaa keskiviikkoa.