torstai 18. helmikuuta 2016

Valoa ja sumua

Valoa ja sumua, siinä inspiraatio uusimmalle matolle. Idea maton väreihin tuli sumuisena aamuna, mutta kuvauspäivänä aurinko hehkui ja totesin, että aika valoisa matto vaalean harmaasta väristä huolimatta.
 
Valoa ja sumua myös omassa päässä, en osaa vielä päättää otanko maton omaan käyttöön vai meneekö myytävien kaveriksi.
 
 



matto, rug
Pekka-matto kuviolla, 135 x 225 cm.
Pekka-rug with ornament, 135 x 225 cm.
 

 
 
 
 
Hyvää loppuviikkoa.

perjantai 12. helmikuuta 2016

Verhoilua

Verhoilu on kiinnostanut jo pitkään mutta syystä ja toisesta en ole asiaan perehtynyt käytännössä. Viime vuoden toukokuussa löysin muutamalla kympillä paikallisesta kierrätyskeskuksesta kivan, oletettavasti 60-luvun sohvan, jonka päällinen oli ehjä mutta likainen. Tästä sohvasta tulikin ensimmäinen koekappale verhoilun saralla.
 
Verhoilukankaaksi valikoitui Marimekon markiisi, jonka kukkakuvioita ei tarvinnut kohdistaa.  Joskus tulevaisuudessa saatan verhoilla sohvan uudelleen vähän rauhallisemmalla kankaalla mutta nyt sohva tulee lasten käyttöön, sillä siitä saa kätevästi varavuoteen yövieraalla.
 
 
60-luvun sohva alkuperäisessä kunnossa.
A sofa from 60`s in original condition




Uusi verhoilu Marimekon kukkakankaalla.
New upholstery with flower power
 


Sohvasta sängyksi.
From sofa to bed.


 
Olen tosi tyytyväinen lopputulokseen.


maanantai 8. helmikuuta 2016

Turkoosia

Turkoosia antamaan väri harmaille sävyille. Tilausmatto, jota oli ihana kutoa kun harmaiden joukkoon tuli pikkuisen väriä. Niin ihania kun erilaiset harmaat ovatkin, niin kutoessa on kivaa kun värit vaihtuvat.
 
Turkoosia myös sukissa. Nostetuilla silmukoilla kuvioidut sukat (kuvio Novitan sukkalehdestä). Nyt kun olen saanut sukkaputken avattua aloitin myös Muita ihania- blogin talvisukat mutta ne jäi vaiheeseen. Huonot väriyhdistelmät jämälangoissa ja liian paksut puikot eivät sitten inspiroineet mutta ehkä nekin tynkäversiot puserran vielä valmiiksi.
 


käsinkudottu matto, rug
Tilausmatto 105 x 200 cm.
A custom-made rug, 105 x 200 cm.
  
 rug


woolen socks
Perussukat, Kirjo-Pirkka ja Fortissima Socka, puikot 2,5mm.
Basic socks, yarn: Kirjo-Pirkka and Fortissima Socka, needles 2,5mm.
 
 
 
 
 
Liukasta laskiaista. 
 
 

maanantai 1. helmikuuta 2016

Sydäntalvi

Sydäntalvella keskitytään perusasioihin. Luonto on väritön mutta lähempi tarkastelu paljastaa hienovaraisia sävyjä. Pekka -huovat maastoutuvat talviseen värimaailmaan, tummanharmaassa loimessa vaalean harmaa tai luonnonvalkoinen kude. Näyttävät samanlaisilta mutta ovat erilaisia kuten kuuraiset puut.
 
Sydäntalvella voi myös hetkittäin horrostaa tai nukkua talviunta. Toivottavasti talvi jatkuu vielä.
 
 
 
 
 
 
Pekka -huovat, 105 x170 cm, 100% suomalaista lampaan villaa (Virtain Villa ja Pirtin Kehräämö).
Woven blankets, 105 x170 cm, 100 % Finnish wool from Pirtin Kehräämö and Virtain Villa.

 
 

 
 
 


Rauhallisia talvipäiviä.