keskiviikko 25. huhtikuuta 2018

Pellavaa ja alpakkaa

Ompelin tilauksesta pellavapaidan. Malli on sama itse kehitetty kuin aiemmin, mutta asiakas valitsi kankaan väriksi perinteisen pellavan.

Kaulahuivi on kangaspuissa kudottu kokeilu, joka ei loimilangan suhteen toiminut ihan toivotusti. Juniori otti tämän oman käyttöönsä. Tein aiemmin samasta lankayhdistelmästä piponreuhkan, joka toimi koko talven oikein hyvin.

Äsken jyrähteli kevään ensimmäinen ukkonen ja näkyi sateenkaari, kohta varmaan järvikin vapautuu jäistä.



Pilvi-pusero, 100% pellavaa, oma malli. Kuvassa koko XS.
Pilvi-blouse, 100% linen, own model. Size XS
.
Kudottu kaulahuivi, 25 x 220 cm,Drops Lace ja Brushed Alpaca.
Woven scarf, 25 x 220 cm, yarn Drops Lace ja Brushed Alpaca.




Mukavaa loppuviikkoa.

Paluu talviunesta

Se on kevät ja blogiakin voisi herätellä talviunesta. Talvi oli hieno lumitilanteen ja kelien puolesta, joten käsityörintamalla on ollut hyvin hiljaista. Sen sijaan vuosien tauon jälkeen olen jopa hiihtänyt.

Neuleista valmistui viimein 2016 jouluna aloitettu villapaita lapselle. Lapsi oli tosin kasvanut vuodessa niin paljon, että helma piti aukaista ja neuloa lisää pituutta. Ohje on Neulottu rakkaudella-kirjasta. Malli on kätevä hoikalle ja pitkälle lapselle (joka ei ole kiinnostunut olemaan kuvattavana). Tätä mallia on helppo jatkaa pituuden lisääntyessä ja joustinneule antaa myöten leveyssuunnassa. Puiset napit kauluksessa on Karnaluksista ja käsiala melko kamalaa.

Lapaset ja kämmekkäät on neulottu kasvivärjättyjen lankojen jämistä. Niin jämistä, että lapasten peukaloihin ei enää riittänyt "linnunsilmiä". Kuviot on Sukupolvien silmukat-kirjasta.


Villapaita lapselle, Novita Wool, puikot 3mm ja 2,5mm.
Sweater for kid, Novita Wool -yarn, needles 3mm ja 2,5mm.






Jep, sieltä se kesäkin on tulollaan.