sunnuntai 26. huhtikuuta 2015

Meditaationeuleesta stressirievuksi

Viime aikaiset neulomukset eivät ole oikein sujuneet. Edellisen neuletakin kanssa meinasi mennä hermot ja lankakin nuhraantui jo ennen valmistumista. Tästä muka jotain oppineena päätin aloittaa joskus loppiaisena meditaationeuleen. Tarkoitus oli tehdä suoraa ja sileää neuletta, jota voi vain neuloa ajattelematta mitään ja edistymisenkin näkisi vain mittanauhan avulla.
 
Ajatus oli lupaava ja lankakin miellytti, ukkospilven sinistä merinon ja alpakan sekoitetta. (Kuvissa sininen on liian kirkas). Neuloessa kannattaisi kuitenkin myös ajatella ja ainakin laskea oikein. Ensimmäinen aloitus olisi tuottanut neuleen, jonka rinnanympärys olisi ollut n. 135 cm vaikka tähtäsin noin 95-100 cm mittaan. Purkamisen ja uudelleen aloituksen jälkeen menikin aika mukavasti, mutta pääntien aloitus meni taas 10 silmukkaa ohi keskikohdan. Talvihämärässä neuloessa en huomannut, että takakappaleessa näkyy selvä värinvaihdos, vaikka kaikki kerät olivat samaa värjäyserää. Alareuna pyrkii rullautumaan siinä olevasta aina oikein neuleesta huolimatta.
 
Hyviä puolia, neule on valmis ja vielä oikean kokoinen, väri miellyttää edelleen eikä lanka ole nuhraantunut. Pääntien reuna on kiva ja keskikohtakin oikealla paikalla. Työvoitto mutta meditaatiosta ei tietoakaan.
 
 

Neulepaita, oma malli, lanka Kauhavan Kangas-Aitan Inka, 50% merino-50% alpakka, puikot 4mm.
A sweater, own model, yarn  Kauhavan Kangas-Aitta Inka, 50% merino-50% alpaca, needles  4mm.







 
 
 
 
 
Mukavaa sunnuntain jatkoa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti