perjantai 8. maaliskuuta 2013

Pikkumusta pikana

Viikonloppuna on illalliset, jotka vaativat pikkumustaa. Olin varannut tilaisuuteen aidon 60-luvun kotelomekon, mustaa ohutta villaa hyvin hennoilla hopeisilla raidoilla. Aivan ihana vaate, aikoinaan kuulunut äidilleni. Ompelijana ollut joko äitini tai tätini, joka tapauksessa todella tarkkaa  ja siistiä kädenjälkeä. Sitten menin ja sairastin vatsataudin, ja mekko ei istu ollenkaan, vaan roikkuu päällä.
 
Päätin tehdä pikana uuden pikkumustan ja tietenkin olin lainannut ompelukoneeni edellisenä päivänä kaverille. Joten piti tehdä mekko, jonka voi toteuttaa saumurilla eikä vaadi paljon aikaa. Kankaaksi valikoitui Marimekolta joskus ostettu villasekoiteneulos ja "kaavaksi" Joka tyypin kaavakirja II :sta mekko ilman kaavaa. Pääntielle laitoin varastoista löytyneen satiininauhan. Nauhan kiinnityksen varmistin vanhalla rintasoljella ja asusteeksi 60-luvun pikkulaukku, molemmat äidiltä perittyjä. Metallivyö on kirppikseltä.
 
Mekosta tuli jopa yllättävän hyvä, ja valmistui todella nopeasti. Kuvassa mekko on puettu Madame-sovitusnuken päälle. Madame on aikoinaan tehty liimapaperinauhalla mittojeni mukaan, mutta nukessa on valmistusteknisistä syistä johtuen 10 cm liikaa vyötäröllä. Ei niin toivottava ominaisuus sovitusnukessa.
 
 


Pikkumusta ilman kaavaa, villasekoiteneulos ja satiininauha.
 


 
 

 
 
 
 
 
 
 
Huikaisevan aurinkoista Naistenpäivää!
 
 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti