keskiviikko 24. huhtikuuta 2013

Inspiraatiota etsimässä

Olen ollut jotenkin tyhjäkäynnillä koko alkuviikon, aivot tuntuvat toimivan mutta fysiikka ei jaksa. Taisin saada viikonloppuna raitisilmamyrkytyksen polttopuutalkoissa tai sitten jokinlainen flunssantapainen yrittää vallata sijaa elämässä.
 
Kesällä olevaan näyttelyyn olisi tarkoitus tehdä jotakin erilaista, siis sellaista erilaista mitä yleensä en tee. Päätin kokeilla kankaan maalaamista. Kävin hakemassa rakennusmuovia alustaksi ja repäisin painopohjakankaasta 2,5 m palan. Sitten vaan rennolla kädellä ja isolla maalauspensselillä väriä kankaalle. Varsin rentouttavaa puuhaa. Idea lähti tästä.
 
 
 
 Kankaalle ilmestyi tämä. Maalaan vielä yksityiskohtia lisää kunhan pohja ensin kuivuu. Sen jälkeen yritän kuvata paremmassa paikassa kun lattialla. Innostuin tästä niin, että taidan maalata lisää. Nyt kun tietää miten väri käyttäytyy, niin on helpompi suunnitella. 
 
 
 
 
Viikonloppuna kuvailin kaikkea ihan inspistarkoituksessa. Jotenkin pyöreät muodot kiehtovat tällä hetkellä. Ja kuuhan on aina mielenkiintoinen.
 

 
Pyöreää keskiviikkoa. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti