Tällä hetkellä on niin monta projektia ja prosessia vaiheessa, että tarvitsin jotain kevyttä ja helppoa tekemistä.
Olen käyttänyt miesten (käytettyä, tietenkin) valkoista t-paitaa puhdistaessa kankaanpainoväriä siveltimestä ja paitaa muodostunut kuvio inspiroikin kierrätyspaidan tekoon. Rajailin maalitahroja tekstiilitussilla ja käytin omaa t-paitaani kaavana. Lopputuloksena ainakin kotikäyttöön kelpaava paita.
Kierrätyspaita epämääräisellä kuviolla. |
Toinen vahingossa syntynyt tuote on tuubihuivi. Kankaanpainovärien kanssa säätäessä kaadoin ruiskuemulsioon sekoitetun värin työpöydälle. Ensimmäinen käteenosuva rätti oli trikootuubinpala, josta olin aikonut leikellä laatikkomallisen t-paidan. Trikootuubi on aiemmin ollut säkki, johon on pakattu matonkuteita. Tuubi osoittautui kuitenkin niin vaikeaksi käsitellä mm. täysin kadoksissa olevien langansuuntien takia, että tulokseksi olisi korkeintaan tullut saumoistaan kiertävä t-paita. Tein siis tuubihuivin, jossa kankaan "luonnollinen" kierre ei niin häiritse ja vahinkona ilmaantunut liukuvärjäyksen tapainenkin uppoaa mukavasti ympäristöön.
Kierrätyshuivi epämääräisellä värillä.
|
Viime aikoina on tullut myös siivottua arkistoja ja sieltähän tulee aina välillä todellisia helmiä vastaan. Muistatteko esim. Aarikan metallihimmelin, luultavasti 80-luvulta? Löysin siis tällaisen kapistuksen ja tein siitä korvakorut.
Korvakoru metallihimmelistä. |
Arkistoista löytyi myös tämä muovisormus. Sen alkuperää ja ikää en tiedä, mutta luulisin sijoittuvan 70-luvulle. Voi olla peräisin suklaamunasta tai mistä vaan, aika veikeä kuitenkin. Sormus on katkennut alapuolelta mutta pienellä liimausoperaatiolla siitä saa toimivan.
Leppäkerttu muovisormuksessa. |
Leppoisaa vappua!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti